| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Sonkajärveläiset ovat jäähallinsa ansainneet
Sonkajärven harjoitusjäähalli on viimeistelyä vaille valmis ja luistelemaan uuteen halliin päästään ensi viikon puolivälissä. Jäähallihanke ilmestyi Sonkajärven poliittiselle asialistalle jo vuonna 2003, joten jääurheilun harrastajien pitkäaikainen haave vihdoin toteutuu.
Urheiluhankkeet jakavat yleensä niin kunnanvaltuutetut kuin kansalaiset jyrkästi kahteen leiriin - niin myös Sonkajärven jäähallihanke.
Sonkajärven kunnanhallitus ja valtuusto äänestivät hankkeesta kahteeseen otteeseen viime vuonna. Kunnanhallitus hyväksyi hankkeen rakentamisen ratkaisevassa äänestyksessä viime syyskuussa äänin 5-4. Valtuustossa jäähallin rakentaminen sai siunauksensa selvemmällä marginaalilla äänin 16-11.
Sonkajärven jäähallihankkeessakin kävi kuten monessa muussakin rakennushankkeessa: kustannukset nousivat alunperin arvioidusta. Demokratian kannalta oli olennaista, että hanke palautettiin uudelleen valmisteltavaksi ja uudelleen kuntapäättäjien ratkaistavaksi.
Urheiluhankkeita on joskus ollut tapana edistää kyseenalaisin keinoin.
Esimerkiksi kuopiolaiset veronmaksajat ovat tukeneet miljoonilla euroilla kaupungin urheiluhankkeita viime vuosikymmeninä, vaikka toisin on aluksi sovittu. Muutamat kunnallispoliitikot Sonkajärvellä epäilivät, että jäähallihanketta pyrittiin runnomaan läpi alimitoittamalla arviot hallin vuosittaisista käyttökustannuksista.
Pitää muistaa, että käyttökustannuksistakin keskusteltiin avoimesti ennen varsinaista päätöksentekoa. Kaiken kaikkiaan valtuutetuilla oli riittävästi informaatiota päätöksenteonsa tueksi. Sonkajärveläiset valtuutetut tekivät arvovalinnan ja päätyivät jäähallin rakentamisen kannalle.
Sonkajärvellä on pelätty, että jäähalli on rakennettu vain jääkiekkoilijoiden tarpeita varten, eikä tavallisilla luistelijoille ole sijaa hallissa. Huoli on kuitenkin turha. Halliin varataan viikoittain mailallinen ja mailaton yleisövuoro tiistaille, keskiviikolla, torstaille, lauantaille ja sunnuntaille. Ne vuorot kustantaa kunta.
Sonkajärveläiset ovat jäähallinsa ansainneet.
|
|

