| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Postinjakelu täytyy turvata valtion tuella
Haja-asutusalueiden postipalveluiden tulevaisuudesta päätetään lähikuukausina eduskunnassa.
Eduskunta saa tulevina kuukausina käsiteltäväkseen postipalvelulain, joka joudutaan uudistamaan EU-direktiivin mukaiseksi.
Lain uudistaminen on herättänyt paljon keskustelua. Erityisesti on pelätty sitä, miten uudistuksessa käy haja-asutusalueiden asukkaiden postipalveluille.
Haja-asutusalueiden kannalta on huojentavaa, että viitenä päivänä tapahtuvasta jakelusta pidetään pääosin uudistuksessa kiinni. Palveluihin on kuitenkin odotettavissa myös heikennyksiä.
Viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle on jäämässä tulevaisuudessa noin 3 000 taloutta, jotka ovat vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Nykyisin tällaisia talouksia on pari sataa. Heille posti pitää jakaa lain mukaan vähintään yhden kerran viikossa.
Alustavan esityksen mukaan ykkösluokan posti ei enää mene perille yhdessä yössä maaseudulla. Ykkösluokan postilla olisi jatkossa kaksi päivää aikaa päästä perille.
Myös viime keväänä kohua herättäneestä yli 75-vuotiaiden asiakkaiden postin kotiintoimituspalvelusta saatetaan tulevaisuudessa luopua.
Itellalla eli entisellä Postilla on yleispalveluvelvoite: yrityksen vastuulla on väestön peruspostipalvelut: viitenä päivänä tapahtuva jakelu, kirje- ja pakettiposti ja toimipisteet. Itellan tilanne kuitenkin muuttuu, kun postipalvelut avataan kilpailulle.
Ensi vuoden alussa EU-maissa voimaan tuleva direktiivi tuo todennäköisesti kilpailevia yrityksiä taajamiin, joissa jakelu on tuottoisinta. Jos hintakilpailu laskee Itellan tuottoja taajamissa, sen on entistä vaikeampi rahoittaa haja-asutusalueen jakeluja. Lisäksi kirjepostin määrän vähentyminen kasvattaa lähetysten jakamiskustannuksia haja-asutusalueilla.
Tähän asti Itella on siirtänyt 100-150 miljoonaa euroa kannattavista toiminnoistaan lakisääteisten palveluiden hoitoon, mutta jatkossa se ei siihen enää kykene. Ilman valtion tukea haja-asutusalueiden postipalvelut rapistuvat.
Valtion tukea kaipaa myös sanomalehtien jakelu. Pahin peikko on, että päiväpostin mukana jaettavien lehtien jakelukustannukset kallistuvat. Se rokottaa erityisesti paikallislehtiä.
|
|

