| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Politiikka on presidentinvaalien suurin voittaja
Tänään noin kello 22 tiedämme, kuka on Suomen seuraava tasavallan presidentti. Koko alkuvuoden politiikan ykkösaihe saa kliimaksinsa ääntenlaskun tulosten varmistuessa.
Toisen kierroksen kamppailijat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat tehneet molemmat onnistuneen kampanjan aivan erilaisista lähtökohdista. Niinistö on johtanut gallupeja käytännössä edellisistä presidentinvaaleista lähtien ja hänen tukijoukkonsa ja rahoituksensa ovat olleet koko ajan varmalla pohjalla. Haavisto ponnisti toiselle kierrokselle viime kesän muutaman prosenttiyksikön kannatuksesta ja rahahanatkin aukenivat vasta viimeisillä viikoilla. Haavisto-ilmiö on näiden vaalien suurin yllätys.
Molemmat toiselle kierrokselle päässeistä ehdokkaista ovat käyneet asiallisen ja sivistyneen kampanjan. Vaikka sosiaalisessa mediassa on jonkin verran kuohunut, kampanjointi on pysynyt pääosin siistinä. Tästä kuuluu kiitos myös ehdokkaille, jotka ovat julkisuudessa useampaan kertaan suitsineet ylilyöntejä.
Toisin kuin edellisissä suorissa kansanvaaleissa, selvää vastakkainasettelua ei ole tällä kertaa syntynyt. Toki ehdokkaiden arvomaailmassa ja suhtautumisessa muun muassa talouskasvuun ja joihinkin turvallisuuspolitiikan hienosäätöihin on eroja, mutta radikaaleja raja-aitoja ei ole ollut. Tämä tekee myös monen liikkuvan äänestäjän tehtävän vaikeaksi. Enemmän kuin koskaan ennen nämä vaalit ovat todelliset henkilövaalit.
Olipa illan voittaja kumpi tahansa, jo nyt voi sanoa politiikan ja poliittisen kulttuurin voittaneen. Vaalien tärkeintä antia on aina se, että keskustelu yhteiskuntamme suunnasta lisääntyy. Nyt loppukisaan päässeet molemmat ehdokkaat ovat osoittaneet sen, että asiapohjainen ja keskusteleva linja vetoaa valtaosaan suomalaisista. Vain sitä kautta Suomea uhkaavat tulevaisuuden haasteet ovat voitettavissa. Toivottavasti presidentinvaalien henki heijastuu laajemminkin suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.
|
|
Kommentit
- Mönkijäkyydillä maailman huipulle 16.05. 13:01 Petri Karvinen
- Ahmolla lyödään jo golfpalloa 15.05. 13:01 Jani Haanketo
- Juhlakausi alkoi voitolla 14.05. 13:01 Petri Karvinen
- AC Kajaani ja PK-37 maalittomaan tasapeliin 13.05. 13:01 Jani Haanketo
- Kainulaiset jännäsivät häälahjansa puolesta 12.05. 13:01 Jani Haanketo
- Viikon huili riittää 11.05. 13:02 Petri Karvinen
- Pelkkä osallistuminen ei riitä 09.05. 12:58 Petri Karvinen
- "Mielettömän mukavaa!" 08.05. 12:58 Petri Karvinen
- Katseet kääntyivät kotimaan kentille 07.05. 12:58 Jani Haanketo
- PK-37 jatkaa voittojen tiellä 06.05. 12:58 Jani Haanketo
- Kivioja avaa kautensa Italiassa 05.05. 12:58 Janne Taskinen
- Laatua on, määrää ei 03.05. 12:58 Arto Myöhänen
- Peli-Karhuissa järjesteltiin valmennustehtäviä uusiksi 29.04. 12:58 Jani Haanketo
- PK-37 lähtee kauteen täysin uusin kuvioin 28.04. 12:58 Arto Myöhänen
- Juha Kumpulainen heittää haasteen sementtirinkiin 27.04. 12:58 Janne Taskinen
- Hyvän mielen lähettiläs 26.04. 12:58 Petri Karvinen
- "Ilman heitä ei olisi urheilua" 25.04. 12:58 Petri Karvinen
- Hose Dahlia nousi toto75-menestyjäksi 24.04. 12:58 Jani Haanketo
- Savon Sulka oli kovaa valuuttaa Kangaslammilla 23.04. 12:58 Arto Myöhänen
- Lapinlahden Luistin-89 tyhjensi koko pajatson 22.04. 12:58 Jani Haanketo
- Juniorihiihtäjät saivat ylleen maailmancupin liivit 21.04. 12:58 Arto Myöhänen
- IS-pistekisan voittanut Henri Kivioja jatkaa IPK:ssa 20.04. 12:58 Arto Myöhänen
- Salmen Kierron yhteyteen tulee paljon oheistapahtumia 19.04. 12:58 Jani Haanketo
- Suunnistuskausi alkaa Ylä-Savossa 18.04. 12:58 Jani Haanketo
- Tie vei koriskerhosta maajoukkueeseen asti 17.04. 12:58 Petri Karvinen
- Kausi päättyi pettymykseen 16.04. 12:58 Petri Karvinen
- Virheet veivät voiton 15.04. 12:58 Petri Karvinen
- Jalkapalloilu johdattanut eteenpäin 14.04. 12:58 Jani Haanketo
- Kiekkoarjen sankarit marssivat parrasvaloihin 13.04. 12:58 Arttu Koistinen
- Sammolla vahva avaus pronssisarjassa 12.04. 12:58 Jani Haanketo
- "Pronssi on voitettu mitali" 11.04. 12:58 Arto Myöhänen
- Klubin B-tytöille SM-sarjan avauspiste Jyväskylästä 10.04. 11:59 Jani Haanketo
- Lahjakkuudet laskettelurinteessä 06.04. 11:59 Jani Haanketo
- Sarjapaikasta pelaamaan 05.04. 11:59 Arto Myöhänen
- Finaalipaikka jäi lopulta haaveeksi 04.04. 11:59 Petri Karvinen

