EmediateAd

On kohtuutonta etsiä kohtuutta valittamalla

26.1.2012 05:02

Pielaveden urheilijat ja urheilukansa ovat kokeneet viimeisen vuoden sisään kohtuuttoman paljon tapahtumien ja tunteiden kirjoa. Nitrot ovat olleet moneen kertaan tarpeen.

Lajiliittojen tuomiot ovat muistuttaneet farssia ja komediaa. Oikeusturvalautakunta on palauttanut pielavetisten kunnian ja itsetunnon.

Ensin tiputettiin Pielaveden Sampoa edustava Antti Ruuskanen ulos yleisurheilun MM-kisajoukkueesta. Hän joutui taistelemaan oikeusturvalautakunnan päätöksellä itsensä kisoihin ja siellä parhaaksi suomalaiseksi keihäänheittäjäksi.

Sitten jysäytettiin Sammon mestaruusliigan lentopallojoukkue permannolle viemällä pelilupaerheen vuoksi joukkueen keräämät pisteet.

Keskiviikkona julkistetulla oikeusturvalautakunnan päätöksellä Sampo saa takaisin osan aiemmin poistetuista sarjapisteistä. Sen myötä joukkue voi taas nousta taistelemaan jopa mestaruudesta.

Sampo joutui pelaamaan jo pitkät ajat kurkku giljotiinilla. Ensimmäisen masennuksen jälkeen saatiin peli kuosiin, mutta kun erheisiin ei ole varaa, kasvoi stressi liian suureksi. Hyvää kautta seurasi kohtalokkaalta näyttänyt liukumäki. Viimeisin tappio näytti sammuttavan joukkueelta viimeisenkin valon.

Lentopalloliiton sääntöjaoksen päätös Sammon kaikkien päätöstä edeltäneiden ottelujen mitätöinnistä oli alun alkaen täysin kohtuuton, niin myös Ruuskasen jättäminen pois MM-joukkueesta.

Lentopallotuomiossa mentiin tiukasti ja tällä kertaa järjettömästi sääntöjen mukaan, Ruuskasen tiputtaminen vaikutti enemmän "kun naama ei miellytä" -perustelulta. Ruuskasen tapahtumaketjussa oli yläsavolaisittain valitettavaa myös Lapinlahden Sampo Lehtolan joutuminen soppaan sotketuksi.

Niin Ruuskanen, Lehtola kuin Sammon lentopallistitkin ovat ammattiurheilijoita. Heille on taattava mahdollisuus harjoittaa ammattiaan ilman liian pitkiä ja tuskallisia rangaistus- ja oikaisuprosesseja. Ja on luotava myös järjestelmä väärien päätösten aiheuttaminen tappioiden korvaamiseksi.

Verkkokysymys

Joko olet uinut järvessä?

Näköislehti
Näköislehti

Näköislehden ostaminen verkkomaksulla tai tekstiviestillä edellyttää ensimmäisellä kerralla rekisteröitymistä.

Jo rekisteröityneiden ei tarvitse kuin kirjautua palveluun ja klikata "Osta näköislehti" linkkiä.

Pääkirjoitus

Näkökulma

Uusin kuvasarja

Horisontti

Paekan piältä

Kuka muistaa?

Asuminen

Vapaa-aika

Lapset

Autot ja liikenne

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi