EmediateAd

Muuttovirroissa riittää miettimisen aihetta

23.2.2010 5:04
Kuva: Annamaija Herola

Normetin ansiosta Ylä-Savoon syntyy tänä vuonna 50 uutta työpaikkaa. Vahva elinkeinoelämä on hyvinvoinnin perusta.

Vuosien 2000-2007 korkeakoulutettujen muuttotilastojen perusteella Suomessa on kolme vetovoimaista seutukuntaa: pääkaupunkiseutu, Tampereen seutu ja Oulun seutu.

Yllättävää tilastossa on se, että aivovuodosta eli korkeakoulutettujen poismuutosta kärsivät myös monet yliopistokaupungit, kuten Kuopio, Rovaniemi, Joensuu ja Jyväskylä.

Pääkaupunkiseudun vaikutusalue on puolestaan yllättävän laaja, jopa 100 kilometriä. Pääkaupunkiseudun läheisyydestä ovat voimallisesti hyötyneet muun muassa Porvoo, Lahti ja Hämeenlinna.

Korkeakoulutettujen nettomuutto on Ylä-Savossa pakkasen puolella 442 henkeä vuosina 2000-2007. Huomattavasti suuremmasta suhteellisesta aivovuodosta kärsivät esimerkiksi Itä-Lapin, Raahen, Rovaniemen, Kehys-Kainuun ja Kaustisen seutukunnat. Maakunnista pahiten kärsivät Kainuun ja Lapin maakunnat.

Aivovuoto vaikuttaa kielteisesti siitä kärsivien seutukuntien kilpailukykyyn. Nykyisin talouskasvun vetureina toimivat ihmiset ja yritykset, joilla on vahvaa osaamista ja tietotaitoa luoda uusia innovaatioita.

Keskittymiskehityksen ennustetaan jatkuvan tulevina vuosina, sillä Suomi on yksi vähiten kaupungistuneista maista Euroopassa. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa kaupungistuminen on huomattavasti pidemmällä.

Ylä-Savossa väestökehitys on riippuu pitkälti siitä, miten Iisalmi onnistuu aluekeskuksena. Jos Iisalmi vireytyy ja elinvoimaistuu, se heijastuu myönteisesti myös ympäryskuntiin.

Iisalmen kaupunginjohtajan Martti Harjun mukaan Iisalmella on mahdollisuuksia kääntään väestökehitys plussan puolelle (IS 21.2). Viitteitä myönteisesti väestökehityksestä saatiin vuonna 2008, jolloin vireä elinkeinoelämä ja vahva syntyvyys siivittivät myönteistä kehitystä.

Tämän vuoden ensimmäiset väestötiedot ovat Iisalmen osalta myönteisiä. Toivottavasti myönteinen kehitys saa jatkoa.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi