EmediateAd

Metsänomistajien korvausvaatimukset oikeutettuja

3.10.2011 6:03

Vuonna 2004 paljastunut metsäyhtiöiden puukartelli polki alas Metsäntutkimuslaitoksen arvion mukaan noin 400 000 metsänomistajan saamia tuloja puukaupoista. Kartellin vuoksi metsänomistajien tulonmenetykset ovat jopa 1,5 miljardia euroa. Arvioiden mukaan metsänomistajat kärsivät kartellista noin 25 prosentin tappiot.

Yksityisten metsänomistajien lisäksi Metsäliiton, Stora Enson ja UPM-Kymmenen kartellista kärsivät myös lukuisat kunnat ja seurakunnat. Markkinaoikeuden metsäjäteille langettamat 51 miljoonan euron sakot ovat kartellin saaman edun rinnalla lähinnä nappikauppaa. Kartellin paljastanut UPM-Kymmene selvisi sakoitta.

Metsänomistajat ovat syystäkin olleet tuohtuneita metsäyhtiöiden toiminnasta. Myös Ylä-Savossa lukuisat ihmiset kokivat vuositasolla tuhansien eurojen tappiot hintakartellin takia.

Viime keväänä haastehakemuksen kokoamisen aloittanut muuramelainen metsäkoneyrittäjä Reijo Lahtonen vakuutti torstaina Iisalmessa, että metsänomistajat saavat korvauksen menetetyistä tuloista joko hyvällä tai käräjien kautta. Hänen mukaansa oikeusistuin julistaisi kartellin lainmukaiseksi, jos vahingonkorvausvaatimukset hylättäisiin.

Puukartelli on surullinen luku suomalaisen metsäteollisuuden historiassa. Samaan aikaan kun metsäjätit ovat patistaneet omistajia pistämään puuta liikkeelle, ne ovatkin vertailleet keskenään puun ostohintoja jopa kuntakohtaisesti. Metsäyhtiöiden väitteet siitä, että vertailuilla ei suoranaisesti poljettu hintoja on ontuva.

Jos metsäjätit eivät suostu maksamaan vahingonkorvauksia vapaaehtoisesti, omistajat joutuvat odottamaan oikeuden päätöstä mahdollisesti vuosia. Metsäkaupan säröille menneen luottamuksen vahvistamisen kannalta olisi parasta, että vahingonkorvauksista päästäisiin sopuun oikeussalien ulkopuolella.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi