| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Lauantai 25.5.2013 |
|
Lunawoodin hanke kirittää puulaaksoa
Lunawoodin laajennuksesta päätetään lopullisesti viimeistään marraskuussa. Kuvassa tuotanto- ja kehityspäälikkö Henry Mantsinen.
Iisalmen kaupungin haave Soinlahden puulaaksosta, puun käsittelyyn ja jatkojalostukseen keskittyvästä yritysryppäästä on nytkähtämässä askeleen eteenpäin. Maailman johtava lämpöpuun valmistaja Lunawood suunnittelee lisäävänsä lämpöpuun tuotantoa kolmanneksella. Jos lopullinen päätös kahdesta uudesta uunista loppusyksyllä tehdään, se merkitsee myös muutamien uusien työpaikkojen syntymistä yhtiöön.
Uusien uunien rakentaminen mullistaa myös Soinlahden teollisuusaluetta. Uusi lämpökäsittelylaitos tulee Soinlahtea halkovan Asemantien päälle, ja tietä on siirrettävä. Yhteensä Iisalmen kaupunki on panostamassa alueen infrastruktuuriin kolme miljoonaa euroa, joista yksi miljoona tulisi valtion kirstusta.
Ajatus puulaaksosta on mielenkiintoinen. Yksi toimija sinne olisi jo luvassa, mikäli Green Fuel Nordic saa rahoituksen ja toimiluvat kuntoon puusta polttoainetta valmistavalle laitokselleen. Lunawoodin hanke voi kuitenkin poikia kovinkin toisenlaisia yrityksiä: kun Iisalmessa kerran tehdään lämpöpuuta, onko järkeä rahdata puu sellaisenaan maailmalle vai voisiko sitä kenties jalostaa täällä valmiiksi tuotteiksi asti?
Lunawood itse aikoo keskittyä raaka-aineen jalostamiseen, mutta se kaipaisi yhteistyökumppaneita, jotka voisivat tehdä lämpöpuusta kovinkin monenlaisia tuotteita. Ulkoleikkivälineet, kukkalaatikot, terassit ja laiturit, puutarhakalusteet, kaikki ne ja monet muut voitaisiin tehdä Iisalmen Soinlahdessa, jos yhteistyökumppaneita tähän löytyisi.
Meidän suomalaisten luulisi osaavan puun, metsäkansaa kun olemme. Silti iso osa suomalaisesta puusta viedään vielä lautana ulkomaille. Jalostavaa teollisuutta on vain vähän, eikä sen määrä edes ole tainnut viime aikoina kasvaa. Toivottavasti täältä tai muualta löytyy tänne yrityksiä, jotka tarttuvat Lunawoodin hienoon raaka-aineeseen ja tekevät siitä menestystuotteita täällä Iisalmessa.
|
|

