EmediateAd

Kiviniemen hallitus aloitti äkkiliikkeitä vältellen

24.6.2010 6:04

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) tähdensi keskiviikkona ensimmäisessä puheessaan eduskunnalle, että yhteiskuntaa voidaan uudistaa parhaiten vakaissa oloissa.

Kuluvan viikon aikana selväksi on tullut, että suuria poliittisia käänteitä ei Kiviniemen uuden hallituksen aikana ole odotettavissa. Tavoitteena on julkisen talouden vakauttaminen, eikä suuriin veroremontteihin tai muihin mittaviin mullistuksiin kannata juuri tällä hetkellä ryhtyä.

Kiviniemen hallitus aloitti noin kymmenen kuukauden työnsä lähes entisessä kokoonpanossa. Ainoa muutos tuli, kun Kiviniemi nosti tilalleen hallinto- ja kuntaministeriksi odotetusti eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Tapani Töllin.

Tyrnäväläinen uusi kuntaministeri on tähän mennessä todennut ryhtyvänsä työhön ilman erityisempiä julistuksia, perehtymällä asioihin.

Yläsavolaisittainkin kiinnostava oli silti hänen Ylen Aamu-tv:ssä esittämänsä huomio siitä, että kuntien tuottavuutta olisi parannettava tehostamalla niiden tietojärjestelmiä.

Ylä-Savon Sotessa on tuskailtu kahden erilaisen potilastietojärjestelmän aiheuttamien käytännön hankaluuksien ja lisäkustannusten keskellä kuntayhtymän alusta saakka.

Vaikka asiaan on kaivattu nopeaa ratkaisua, päätöksiä pystytään tiedonhallinnan koko paketin mutkikkuuden vuoksi saamaan aikaan todennäköisesti aikaisintaan syksyllä.

On muistettava, että ongelma ei kosketa vain Ylä-Savoa. Lukemattomien, keskenään yhteensopimattomien tietojärjestelmien soppa on kiusana koko maassa.

On mahdollista, että tietojärjestelmien yhteensopivuutta onnistutaan vauhdittamaan valtakunnallisesti. Sotessakin kannattaa seurata tilannetta tarkasti.

Vaikka hallitus tuntuu nyt soutavan mahdollisimman turvallisia reittejä, yksityiskohdissa voi löytyä uusia avauksia.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi