| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 20.5.2013 |
|
Kirjanpainajat ovat onneksi vielä poissa
Kirjanpainajan toukat löytyvät puun ja kuoren välistä, jos niitä on. Metsänomistaja on viisas, jos hän tarkkailee ahkerasti energiapuukasojaan ja huolehtii tukit ajallaan metsistä.
Ylä-Savon metsät ovat ainakin toistaiseksi säilyneet kirjanpainajakuoriaisten hyökkäyksiltä (IS 2.7.).
Uutinen on erinomaisen hyvä, mutta sen ei pidä johtaa siihen, että me vähättelisimme kuoriaisvaaraa. Kirjanpainajakuoriaiset ovat levinneet jo laajalti etenkin Salpausselän eteläpuolelle. Ellemme pidä varaamme, ne ovat ennemmin tai myöhemmin myös täällä. Ja jos ja kun kuoriaisten määrä pääsee kasvamaan liian suureksi, niiden torjuminen on käytännössä lähes mahdotonta ja onnistuu vain hakkaamalla laajoja alueita kokonaan havupuista paljaaksi.
Paras tapa ehkäistä kirjanpainajan leviämistä on huolehtia siitä, että myrskyjen kaatamat tai myyntiin hakatut puunrungot saadaan ajoissa pois metsistä. Kun kuoriaisia on vähän, ne valitsevat ruokapuikseen jo kaatuneita puita, mutta kun ne yleistyvät, niille kelpaavat myös kasvavat, terveet rungot. Siihen pisteeseen ongelmaa ei kuitenkaan saisi päästää, sillä silloin tuhot ovat jo mittavat.
Laki edellyttää, että metsänomistajan on huolehdittava kaatuneet tai kaadetut, kuorelliset männyt pois metsästä kesäkuun loppuun mennessä ja kuusipuutavara heinäkuun loppuun mennessä. On paitsi laki, myös metsänomistajan oma etu pitää kiinni näistä määräajoista, jotta kuoriaiset eivät leviäisi oman metsän kasvaviin puihin.
Asiantuntijoiden mukaan viime vuosina yleistynyt tapa kuivata energiapuuta metsissä muodostaa kasvavan kirjanpainajariskin. Metsänomistajien kannattaakin tarkkailla etenkin energiapuukasoja ja ryhtyä välittömiin toimiin, jos vähäisintäkään epäilyä kuoriaisten tuhoista on olemassa. Kannattaisi ehkä jopa harkita sitä, että energiaksi kuivattavat havupuut ja -kannot kuljetettaisiin pois metsästä jonnekin, jossa niiden tarkkailu olisi helpompaa ja tehokkaampaa.
|
|

