| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Elinkeinoelämä piristyy, väestökato ei tyynny
Ylä-Savon elinkeinoelämä osoittaa piristymisen merkkejä, mutta seutukunnan väestötilasto ei.
Väestötilasto on pakkasella tammi-kesäkuussa 101:llä hengellä. Väestökato on sentään hidastunut viime vuoden vertailuajankohdasta, jolloin väki väheni 137:llä henkilöllä.
Koko Ylä-Savon ongelmana on, että asukkaita syntyy vähemmän kuin kuolee. Se kertoo siitä, että synnytysikäisiä ei ole seutukunnassa tarpeeksi.
Erityisen huolestuttavaa on Ylä-Savon keskuskaupungin, Iisalmen kiihtyvä väestökato, joka on ollut jopa nopeampaa kuin taantuman sävyttämänä viime vuonna. Viidessätoista vuodessa Iisalmen väkiluku on tippunut 2 000 hengellä 22 000:een.
Pelkkää jobinpostia tilastot eivät kuitenkaan tuoneet.
Vieremän väkiluku on kasvanut seitsemällä asukkaalla. Myönteiset luvut kertonevat ennen kaikkea metsäkonevalmistaja Ponssen piristymisestä. Vieremä on pärjännyt muutenkin väestötilastojen yläsavolaisessa vertailussa hyvin viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2008 kunnan väkiluku nousi.
Vieremä pitää varmasti pintansa jatkossakin, sillä Ponsse alihankkijoineen tuo kuntaan niin hyvinvointia kuin asukkaita.
Lapinlahti on Vieremän ohella ollut viime vuosien valopilkku väestötilastoissa. Lapinlahden asukasluku ei ole romahtanut edes pidemmällä vertailujaksolla.
Lapinlahti hyötyy erinomaisesta sijainnistaan viitostien varrella. Kunta houkuttelee myös sellaisia asukkaita, jotka käyvät töissä Siilinjärven ja Kuopion suunnalla.
Väestökatoa ei selätetä taikatempuilla. Ainoa keino Ylä-Savon elinvoimaisuuden turvaamiseksi on elinkeinoelämän kehittäminen. Kun seutukuntaan syntyy työpaikkoja, Ylä-Savo houkuttelee niin uusia asukkaita kuin paluumuuttajia.
Vuosi 2008 osoitti, että Ylä-Savossa on mahdollisuudet myönteiseen väestökehitykseen.
|
|

