EmediateAd

Avainalojen lakkoaseella on liian paljon voimaa

5.3.2010 5:04
Kuva: Kimmo Mäntylä, Lehtikuva

Työntekijöillä on oikeus valvoa oikeuksiaan ja toimia niiden puolesta. Lakon vaikutukset eivät kuitenkaan saa haitata yhteiskunnan tärkeimpiä rattaita liikaa. Stevecon ahtaaja Heikki Virtanen työssään Vuosaaren satamassa 3. maalliskuuta.

Auto- ja kuljetusalan lakko päättyi lyhyeen, kun työkiistassa päästiin sopuun. Sopu saatiin aikaan, vaikka molemmat osapuolet kertoivatkin olevansa tyytymättömiä neuvottelutulokseen - työnantajapuoli piti sopimusta kalliina ja AKT totesi olevansa siihen pettynyt erityisesti palkkojen osalta.

Erittäin tyytyväisiä sopuun sen sijaan olivat luonnollisesti kaikki ne, joiden tavallista elämää työkiista ehti vaikeuttaa. Kuljetusala kuuluu yhteiskunnan avainaloihin, ja lakko hankaloitti ihmisten arkea ympäri maata.

Ylä-Savossakin koulujen pulpetteja oli tyhjinä, kun oppilaita jäi kotiin kyytien puutteessa. Kauppis-Heikin koululta oppilaita oli poissa satakunta, ja työpaikoilla varustauduttiin joustamaan vanhempien työajoissa lasten koulukyytitarpeiden vuoksi.

Pahempiin pulmiin ei kiistan nopean päättymisen ansiosta jouduttu.

Tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa on kummeksuttu, kuinka kuljetusalalla riitti halua lakkoon. Vielä enemmän on ihmeteltävä satamien ahtaajien lakkoa, joka kuristaa haavoittuvaa ulkomaankauppaa.

Ahtaajien vaatimukset ovat työmarkkinoiden yleiseen tilanteeseen verrattuna mittavia, ja lakon vaikutukset kansantalouteen kertautuvat vakavin seurauksin.

Lakko vaikeuttaa raaka-ainekuljetuksia tehtaille ja tuotteiden kuljetusta asiakkaille. Metsäyhtiö UPM on jo pysäyttänyt ensimmäisen tehtaansa lakon takia, ja yrityksissä hiotaan suunnitelmia satamamotista selviytymiseksi. Vaikutukset kiirivät väistämättä myös Ylä-Savoon.

On selvää, että eri alat ovat erilaisessa asemassa lakkoaseiden kalistelussa. Nyt on jo peräänkuulutettu keinoja, joilla avainalojen kiistaosapuolet voitaisiin pakottaa sovintoon. Jos yhteiskuntavastuuta ei muuten löydy tarpeeksi, tätäkin vaihtoehtoa on harkittava.