EmediateAd

Ahdistumisesta johtaa polku syrjäytymiseen

7.2.2012 05:02
Kuva: Olli Herranen, arkisto

Jos koululainen jätetään tai jättäytyy joukosta erilleen, on ammattilaisen apu useimmiten tarpeen.

Kun koululainen ahdistuu, ei tilanne ole mitenkään harvinainen. Kasvaminen kohti aikuisuutta, heräävä seksuaalisuus, suorituspaineet niin kaveriporukassa kuin koulussakin... Ahdistuksen aiheita riittää nuorta hämmentämässä.

Osalla oppilaista ahdistus kasvaa kasvamistaan. Kuunteleva ja neuvova asiantuntija saattaisi aukaista solmuja. Mutta apu ei välttämättä olekaan lähellä. Pätevä koulupsykologi on maaseutukunnissa lähemmäs loton päävoiton arvoinen osaaja.

Ylä-Savon Soten alueella on 2 300 oppilasta. Heille pitäisi olla tarjolla kolmen psykologin ja kolmen koulukuraattorin palvelut. Nyt koulupsykologeja on alueella kaksi, kuraattoreita kaksi.

Vieremän ja Sonkajärven koululaiset ovat kurjimmassa asemassa, kun apua ei saa omalta paikkakunnalta.

Lapinlahdella sai viime vuoden loppupuolella palkatuksi vs. psykologin, jolla riittää työsarkaa kuntaliitoskaksikossa. Pielavesi ja Keitele ovat ostaneet psykologipalveluja yrittäjältä. Nyt yritetään pestata myös koululaisista huolehtivaa psykologia Pielaveden, Keiteleen, Vesannon ja Tervon yhteiseksi. Kiirettä pitää ja matkaamista riittää auttavalla ammattilaisella sielläkin.

Kouluhaluttomuus ja sen myötä poissaolot ovat lisääntyneet Ylä-Savossa koulukuraattori Anne Roposen mukaan (IS 5.2.). Alakulo yhdistettynä koulusta "lintsaamiseen" johtaa helposti koululaisen eristäytymiseen, josta taas on lyhyt matka syrjäytymiseen nuorena aikuisena.

Nuorten syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka saa aivan liian vähän huomiota päätöksenteossa. Keskustelun pääpaino on vieläkin ongelmien jälkihoidossa, eikä ennaltaehkäisyssä.

Syrjäytymiseen on pakko puuttua. Muuten ongelmat paisuvat paisumistaan, eivätkä ole enää kohtuudella hallittavissa.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi