Ylä-Savossakin voidaan olla tyytyväisiä siihen, että Kuopio pysyy hätäkeskuksen sijoituspaikkana. Iisalmen palopäällikkö Esko Laakkonen kertoo olevansa hyvillään Kuopion keskuksen säilymisestä (IS 10.3.) Vaikka vielä aikoinaan valttina pidetty paikallistuntemus menetettiinkin jo edellisessä...
Yläsavolaisetkin ovat päässeet tänä talvena ihmettelemään lumen kerta kaikkiaan kunnollista määrää. Nietokset tuntuvat vähälumisempien talvien jälkeen valtavilta, vaikka asiantuntijoiden vakuuttelujen mukaan lunta ei ole normaalilukemia enemmän. Lumesta on paljon iloa varsinkin nyt hiihtolomien...
Suomessa on takana syvin taantuma yhdeksäänkymmeneen vuoteen. Suomen kokonaistuotanto supistui viime vuonna 7,8 prosenttia: yhtä syvä taantuma Suomessa oli viimeksi sisällissodan aikaan. Kun otetaan huomioon kuinka syvästä lamasta oli kyse, on hämmästyttävää kuinka vähän lama teki tuhoa ihmisten...
Talous- ja velkaneuvonnan tarpeen kasvu taantuman oloissa ei ole mikään yllätys, mutta sitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Vaikka suuri osa suomalaista onkin selviytynyt näistä ajoista vähin vaikeuksin, monelle taloudelliset kolaukset ovat olleet kovia. Jos lomautukset ja irtisanomiset ovat...
Taistelu Suomen maitomarkkinoista käy nyt kiivaana. S-ryhmän suurin osuuskauppa, pääkaupunkiseudulla toimiva HOK-Elanto sekä tukku muita eteläsuomalaisia osuuskauppoja vaihtaa suomalaisten maidontuottajien omistaman Valion perusmaidot ruotsalais-tanskalaisessa omistuksessa olevan Arla Ingmanin...
Auto- ja kuljetusalan lakko päättyi lyhyeen, kun työkiistassa päästiin sopuun. Sopu saatiin aikaan, vaikka molemmat osapuolet kertoivatkin olevansa tyytymättömiä neuvottelutulokseen - työnantajapuoli piti sopimusta kalliina ja AKT totesi olevansa siihen pettynyt erityisesti palkkojen osalta....
Sonkajärven harjoitusjäähalli on viimeistelyä vaille valmis ja luistelemaan uuteen halliin päästään ensi viikon puolivälissä. Jäähallihanke ilmestyi Sonkajärven poliittiselle asialistalle jo vuonna 2003, joten jääurheilun harrastajien pitkäaikainen haave vihdoin toteutuu. Urheiluhankkeet jakavat...
Sadat yläsavolaisnuoret hakevat parhaillaan kesätyötä. Taantuman jälkimainingeissa yritykset eivät pysty tarjoamaan yhtä paljon kesätyöpaikkoja kuin muutama vuosi sitten nousukauden aikaan, joten kilpailu kesätyöpaikoista on kovaa. Myönteistä on, että Elinkeinoelämän keskusliitto on patistellut...
Pienten lukioiden tilanne vaikeutuu jatkuvasti. Ikäluokat pienenevät, muuttotappio koettelee pieniä kuntia, kuntien säästötarpeet kasvavat ja ammattikoulutuksen suosio on lisääntynyt. Ylä-Savossa esimerkiksi Vieremän ja Sonkajärven lukiossa on enää reilut viisikymmentä oppilasta. Ylä-Savon...
Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari Pekka Mäki-Lohiluoma teki torstaina varsin suorasukaisen keskustelunavauksen kuntapalveluiden leikkaamisesta. Hänen mielestään rahat eivät yksinkertaisesti riitä nykyisten palveluiden ylläpitämiseen suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, joten karsimispäätöksillä...
Ylä-Savon bussiliikenteestä vähenee kesäkuun alussa parikymmentä vuoroa. Itä-Suomesta uhkaa hävitä jopa 300 vuoroa. Alasajon taustalla on maaseudun linja-autoliikenteen tukirahojen väheneminen. Kannattamattoman maaseutuliikenteen tukemiseen käytettäviä määrärahoja on varattu tänä vuonna valtion...
Iisalmelle tarjoutuu erinomainen mahdollisuus saada Seppo Kääriäisen lisäksi toinen kansanedustaja Arkadianmäelle ensi vuonna järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen päätös asettua kansanedustajaehdokkaaksi Pohjois-Savon vaalipiirin sijaan Uudenmaan...
Penkkiurheilijat ovat seuranneet epäuskoisena suomalaisurheilijoiden taaperrusta Vancouverin talviolympialaisissa. Eilisillan ja yön kisatapahtumat ovat voineet kaunistella mitalitilastoa, mutta joka tapauksessa Suomen suoritus olympialaisissa on katastrofi. Suomen menestys jää kauas aikaisemmista...
Iisalmi on viidenneksi kovin rahapelaajakunta Suomessa. Asukasta kohti iisalmelaiset pelaavat RAY:n ja Veikkauksen pelejä 645 eurolla vuodessa. Esimerkiksi Helsinkiläiset pelaavat kuntalaista kohti puolet vähemmän. Ahkera pelaaminen tuo kuitenkin mukanaan peliongelmat, joita ei valitettavasti...
Iisalmen lyseon oppilaiden järjestämät vanhojentanssien jatkot Olvihallilla paisuivat viime viikonloppuna 300 nuoren levottomiksi jättibileiksi. Valppaan henkilökunnan ansiosta bailut lopetettiin ajoissa, ennen kuin ne riistäytyivät totaalisesti käsistä. Vahinkoa syntyi, mutta pahemmilta vaurioilta...
Vuosien 2000-2007 korkeakoulutettujen muuttotilastojen perusteella Suomessa on kolme vetovoimaista seutukuntaa: pääkaupunkiseutu, Tampereen seutu ja Oulun seutu. Yllättävää tilastossa on se, että aivovuodosta eli korkeakoulutettujen poismuutosta kärsivät myös monet yliopistokaupungit, kuten Kuopio,...
Uusi suuri osuuskunta ItäMaito muotoilee parhaillaan yhteen viiden osuuskunnan toimintaa. Ylä-Savosta ItäMaitoon kuulutaan entisen Promilkin peruina. Viiden osuuskunnan fuusiolla haettiin suurempaa yrityskokoa, jonka uskotaan tuovan kustannustehokkuutta. Tämä puolestaan on osaltaan varmistamassa...
Nuorten taloustaidoissa on parantamisen varaa. Pohjoismaalaisittain vertaillen osaaminen ei ole lainkaan kehnoa, mutta todellista elämää ajatellen kohennettavaa löytyy. Koron kaltaiset talouden peruskäsitteet ovat hallussa, mutta hankaluuksia voi tulla esimerkiksi pikavipin todellisten kustannusten...
Oikeutta eläimille -yhdistyksen kuvaamat videot turkistarhojen oloista ovat nostattaneet jälleen kohun eläinten kohtelusta. On täysin selvää, että kaltoinkohtelua ei pidä sallia. Sitä ei saa katsoa läpi sormien tuotantoeläinten, lemmikkien eikä muidenkaan eläinten kohdalla. On ristiriitaista, että...
Näyttää siltä, että teollisuusneuvos Einari Vidgrén osui paljon puhetta herättäneillä marraskuun "lamanlopettajaiskahveillaan" oikeaan. Metsäkonevalmistaja Ponssen viime vuosi oli odotetusti tappiollinen, mutta tärkeintä tietoa näinä aikoina on se, että joulukuu nousi yhtiössä voitolliseksi....