tiistai 21.2.2017
Keijo

Me olemme armahtavaisuuden lapsia

Rippikouluissa on vuosikymmenten mittaan opetettu, että sana ARMO tulee sanoista ansaitsematon rakkaus minun osaksemme (meidän osaksemme). Armo ei siis ole ostettavissa, eikä kyllä rakkauskaan.

Mitä merkitsee se, että olemme armahtavaisuuden lapsia? Onhan meillä omat vanhempamme, isä ja äiti. Mutta kenen tahdosta me olemme olemassa? Totta kai vanhemmillamme on oma välttämätön osuutensa siihen, että me olemme olemassa, mutta me olemme olemassa, koska se on hyvän Jumalan pyhä tahto. Kukaan ei ole valinnut (biologisia) lapsiaan tai vanhempiaan. Psalmissa 139 Jumalalle sanotaan: ”Äitini kohdussa olet minut punonut!” Samassa psalmissa meidät johdatetaan peilin eteen: ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä!” Jumala on rakkaus. Jumala rakastaa meitä ja antaa meille synnit anteeksi.

Jeesuksesta Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta!” Armo ja totuus kuuluvat yhteen, mutta ainoastaan Jeesuksessa ne ovat todellisesti yhdessä. Mutta meidän täytyy ymmärtää, että armo ilman totuutta saattaa johtaa meidät harhaan ja totuus ilman armoa voi johtaa jopa väkivaltaan.

Elämme parhaillaan reformaation 500-vuotisjuhlavuotta, jonka keskeinen sana on juuri armo. Juuri nyt meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta Kristusta. Juuri nyt meidän on kohotettava katseemme ristiin. Juuri nyt meidän on yritettävä ymmärtää ja uskoa, että Jeesus on sekä ihminen että Jumala. Jeesus on meidän veljemme ja ystävämme. Jeesus on myös meidän Herramme ja Vapahtajamme. Jeesus ei todellakaan tullut mukautumaan kaikkeen maailman menoon. Oikeastaan Jeesus asettuu vastapäätämme, jotta me hänet todella näkisimme. Että me näkisimme hänet, joka on meidän todellinen elämämme.

Jeesus on parhain ystävämme, sillä hän ei muutu. Hän ei todellakaan ole mikään valeystävä, joka jättäisi meidät yksin elämämme vaikeuksissa, tai joka käyttäisi meitä hyväksi millään tavoin. Jeesuksella on korvat ja silmät auki. Kun me olemme peloissamme siitä kaikesta, mitä siitä seuraa, kun olemme astuneet harhaan ja ympärillämme on kylmiä sydämiä, sanoo Jeesus: ”En minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä enää syntiä tee.” Jeesus ei katso siis läpi sormien, mutta hän ymmärtää meitä, paremmin kuin me ymmärrämme itseämme tai toisiamme. Hän ymmärtää meitä, ja antaa anteeksi.

Minä en tahdo elää ilman Jeesusta. Minä tahdon kohottaa katseeni ristiin, johon aina kätkeytyy kärsimys ja kuolema, vaikka tyhjä risti onkin toivon ja voiton merkki. Risti kertoo rakkaudesta. Risti on Jumalan rakkauden kuva, ja Jeesus itse on Jumalan rakkauden kaunein ikoni.

Pian alkava paastonaika on hengellinen matka kohti kevään suurinta kirkkautta. Tällä matkalla Raamattua lukemalla kuulemme, kun toisten syrjimät ja sairauksien runtelemat huusivat Jeesukselle: ”Armahda!” Monilla ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa. Mutta meidänkin on hyvä ymmärtää, että jos emme suostu antamaan toiselle anteeksi, suljemme itsemme vankilaan.

Me olemme kovin usein niitä armahtavaisuuden lapsia, jotka eivät noudata vanhempansa neuvoja ja ohjeita. Me olemme itsekeskeisiä ja omahyväisiä lapsia. Me tarvitsemme armoa ja rakkautta. Me kaipaamme totuuttakin. Kaikki ei ole kaupan, ei armo, ei rakkaus, eikä totuuskaan. Mutta emme saa niitä halpoinakaan pitää: ”Kallista on armo ennen kaikkea siksi, että se on ollut kallista Jumalalle, että se on maksanut Jumalalle hänen Poikansa hengen.”

Toivon, että reformaation juhlavuosi antaa meille kaikille ajan ja paikan pohtia syvällisemmin, mitä Jumalan armo on, mihin se meidät vapauttaa ja mihin se meitä kutsuu ja haastaa.

Arto Penttinen
Pielaveden seurakunnan kirkkoherra
Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *