torstai 14.12.2017
Jouko

Kelton Pyhän Yrjön kirkko

Pietarissa on sanottu, että ”Nevski prospekt on museo taivaan alla”. Inkerinmaalla on sanottu, että ”Keltto sijaitsee Nevski prospektin päässä”. Nevskiltä on suora tie Kelton Kolbinon kylään.  Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa 22 kilometriä Pietarin keskustasta,  Kolbino  25a ( www.elci.ru ). Vierastalon, oppilasasuntolan, uuden asuntolan ja ruokalan lisäksi pihapiirissä sijaitsee vanhusten palvelutalo.  Instituutti on toiminut Kelton Kolbinon kylässä  vuodesta 1995 alkaen. Kursseilla opiskelee vuosittain 200 opiskelijaa eri puolilta Venäjää.  Syksyisellä viikolla 37  ympäristössä tuoksuvat vielä ruusupensaat. Lähellä pienessä lammessa uiskentelee sorsaperhe. Västäräkkiparvi on tuulihaukan kimpussa. Aamuisin jossain kiekuu  kukko. Perinteisten puutalojen lomaan on rakennettu uusia puu -ja tiilitaloja,  monet uudet talot tuovat mieleeni pohjoissaksalaisen arkkitehtuurin. Taloja ympäröivät aidat ovat yleensä  puuta tai  tiiltä . Ilmapiiri, vanhat viehättävät  pihapiirit,  puutarhat  ja kasvimaat ,  hengittävät  vuosisataista omaleimaista kulttuuria ja  asutusta. Ilmasto ja maaperä ovat suotuisia, Keltossa menestyvät myös päärynäpuut . Omenapuita on runsaasti.

Mukavan kävelymatkan päässä korkealla  mäellä on  Kelton  kirkko. Matkalla vasemmalla tien varressa  vaeltajaa puhuttelee vanha tammi, jonka rinnalla kuin kaverina  kohoaa vanha vaahtera.  Kirkon luona rinteessä on hautamuistomerkki, muistokivi,  johon on kirjoitettu suomeksi:

”Tässä lepää Herran rauhassa Jsrael, Sonny

Kirkkoherra ja Rovasti

syntynyt 4 p. Huhti-

kuuta w. 1806

Herrassa nukkunut

10 p. Toukokuuta

w. 1897.”

Kirkon toimistossa kolme  kirkkonsa 25 -vuotisjuhlia valmistelevaa  venäjää puhuvaa nuorta  naista ystävällisesti  lahjoittaa minulle suomenkielisen  katsauksen nimeltään ”Kelton kirkko”, josta on seuraava sitaatti: ”Arkistotietojen mukaan kirkko toimi jo vuonna 1628. Nykyinen kirkkorakennus on neljäs koko seurakunnan historiassa.” Kirkko on nimeltään ” Kelton seurakunnan  Evankelis-luterilainen Pyhän Yrjön kirkko”. Nimi  on historiallinen, sillä myös  vuonna 1768 rakennettu, Mustanmeren suuramiraalin,  ruhtinas Grigori Potemkinin ( 1739 – 1791 )  rahoittama  Kelton kirkko oli omistettu Pyhälle Yrjölle.  Nykyinen  Pyhän Yrjön kirkko vihittiin käyttöön syyskuun 13 päivänä vuonna 1992.  Syyskuussa 2017  opiskelijat harjoittelevat pyhäkön 25 -vuotisjuhlia varten. Kirkon on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pentti Kärki.  ”Jumalanpalvelussalissa on 350 istumapaikkaa. Seurakunta sai lahjaksi Suomesta urut , alttaritaulun, jonka maalasi, erikoisvesiväreillä lasimaalausta varten,  inkeriläinen taiteilija Santeri Ikko, sekä kirkonkellot, jotka painavat 400 kg ja 100 kg.” Kaunis alttaritaulu on 7 metriä korkea ja 2 metriä leveä.  Kelton seurakunnan kirkkoherra, Inkerin piispa Aarre Kuukauppi,  asuu  näköetäisyyden päässä kirkostaan. Juhlajumalanpalvelus pidettiin syyskuun 17 päivänä 2017.

 

 

 


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *