tiistai 23.10.2017
Severi

Kaukaa näkee lähelle

Matkalla...

Kirjoitin hiljattain kolumnin (IS 20.1) nuorten ja lasten kiireestä ja elämännälkäisestä juoksemisesta. Samoihin aikoihin tapahtui neljä asiaa jotka saivat minut muistelemaan omaa lapsuutta Iisalmessa ja muuttumaan nostalgiassa piehtaroivaksi täti-ihmiseksi.

Yhtä äkkiä kun olikin joululoma, maalaismaiseman rauha, Minun Metsät ja kaikki niinkuin ennenkin katselin tätä kaikkea aivan uudella tavalla kun olin jälleen paluumuuttaja. Olin asunut väliaikaismajoituksessa Helsingissä 3,5 kuukautta ja tuntui veikeältä olla Suomessa niin monen vuoden jälkeen, paljon oli muuttunut sitten kesän 2012 kun jätin Joensuun. Koko syksyn olin vertaillut päässäni Suomea jonka olin jättänyt ja jossa olin pikaisesti visiteerannut ja tätä uutta Suomea, Helsinkiä joka oli kansainvälinen, jännittävä, uniikki,vegaaninen ja täynnä kansanmusiikkia. Ihan kuin kotona Malmössa, saatoin välillä vitsailla, vaikka erot ovatkin paljon suuremmat kuin samankaltaisuudet.

Sitten teki ystävä suuren päätöksen: hän muuttaa takaisin Iisalmeen. Hänen Iisalmi-tunnelmointiaan kuunnellessa huomasin nyökkäileväni: on ne ihmiset ihania, on ne kadut tuttuja, murre hivelee korvaa ja vastuu siirtyy juuri sopivasti kuulijalle. Siellä on ihmisen hyvä olla. Ja samaan aikaan kyseli yksi kaveri sosiaalisessa mediassa ihmisten Iisalmen muistoista ja puolessa vuorokaudessa oli kerrattu Pottu-Paavo, Suomen rumin auto, piliskulttuuri ja ne klassiset Olvi ja Genelec. Nostalgia-mummoni ei enää vain nostanut päätään vaan hyppi riemusta!

Nyt kun olin jälleen suunnittelemassa seuraavaa muuttoa ja Suomi jää tämän pikku väli-pysähdysen jälkeen taas taakse, en voinut olla miettimättä sitä kiirettä millä Iisalmesta piti teini-ikäisenä lähteä. Niin ne nuoret juoksevat tänäkin päivänä karkuun pikkupaikkakunnilta ja todennäköisesti näyttävät muuttoauton ikkunasta henkistä keskisormea sadatellen että ikinä en palaa.

Vaan jos kaukaa katsoo, alkaakin se Timosauruksen ja Teboilin ympäristökin näyttää kummalla tavalla kauniilta. Voi maistua Olvikin maukkaalta kaiken sen “200 ruotsinkruunua per pullo”- mikropanimo-oluen jälkeen. Voi jopa käydä mielessä, herra armahda, että olisipa Kiva käydä katsomassa vanhaa koulunpihaa jota ysiluokkalaisena vielä vihasi niin sydämensä kyllyydestä.

Kaukaa näkee lähelle, näin sanotaan. Läheltä ei näe kauas, se on fakta. Hyvä on välillä käydä ihmisen vähän ottamassa etäisyyttä asioihin ja verkkaisesti myöhemmin todeta että ihan hyvähän tämä oli koko ajan, itse vaan en siinä kiireessäni ihan huomannut kun oli liian lähelläkin, mokoma.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *