sunnuntai 19.11.2017
Liisa, Elisa, Eliisa, Liisi, Elisabet, Elise

KAJJAUS

Iisalmen Kalevalakuorolla on iloiset oltavat, vuoden 2016 aherrus on palkittu Sulasolin Pohjois-Savon piirin KAJJAUS-palkinnolla. Olimme piirin toiminnallisin kuoro v. 2016. Kuvassa näkyvää Kajjaus-kiertopokaalia on kierrätetty vuodesta 1988 alkaen ja tarkemmin tutkien, löytyy sieltä kuoromme osalta palkintovuodet 1988, 1992, 2007, 2009, 2013, 2014, 2015 ja 2016.

Kuluva vuosi on meille työntäyteinen Suomi100-vuosi. Esiintymisiä on rutkasti enemmän, kuin ns. normaalina kuorovuotena. Uusia lauluja harjoitellaan joka viikko. Keväällä on konsertti toukokuussa, elokuussa laulamme Tiilikkajärven kansallispuistossa ja joulun alla joululauluja. Tänä vuonna on myös matkustelua luvassa, kun kuoromme osallistuu Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton (SULASOL) Laulu- ja soittojuhlille Hämeenlinnaan 12.-14.5.

Tulossa myös kuoron 75-vuotissynttärit v. 2018 eli toimintapisteitä lienee luvassa vuosina 2017 ja 2018.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *