lauantai 16.12.2017
Auli, Aulikki, Aada

Juuret

Joulu on taas...

Luin haastattelua Anna Perhosta joka kertoi kasvaneensa suurella tilalla joka oli ollut suvun omistuksessa aina 1500-luvulta saakka. Hän kertoi ylpeänä varttuneensa paikassa joka antoi juuret.

Ehkä se oli vain ajankohta, se että olin tullut Espanjasta päivää aikaisemmin ja olleeni tapahtumassa jossa kokoontuu ihmisiä lähes jokaikisestä maailman kolkasta, että tuo lause iski minuun.

Olin viikon ajan maailmanmusiikin messutapahtumassa, World Music Expo Womex:issa ja tuollaisessa multikulttuurisessa tapahtumassa ei voi olla ajattelematta valtioita ja niiden rajoja, kulttuurien kohtaamista ja törmäyksiä, globalisaatiota ja perinteitä. Kun meitä siellä lähes viikon ajan messuhalliin ahtautui noin 2500 henkeä sadoista eri valtioista ja kulttuureista, tuli monesti myös hiljaa itsekseen kyseltyä oman identiteettinsä perään. Kuka minä olen tämän kaiken keskellä? Suomalainen vai savolainen? Ruotsinsuomalainen vai skandinaavi? Maailmankansalainen vai ihanko tiukasti Nerohvirtalainen (kaikille heille epätietoisille jotka ette ole kirjaaoppinneita ja yleissivistyneitä, Nerohvirta on se kylä joka sijaitsee toisella puolen Nerkoon järveä kun Lapinlahdelta Iisalmeen ajelee)?

Ja aina kuitenkin palaan siihen ajatukseen että voin olla mitä vain, koska minulla on juuret.

Koska jalkani ovat niin vahvasti maaperässä jossa jo Yrjö-ukki isineen kuokki peltoa, ei minun tarvitse lähteä etsimään gurua Intiaan. Minulla on koti.

Asuttuani ulkomailla tarpeeksi monta vuotta ei minun tarvitse enää tarttua suomalaisuudenrippeisiin jotka joka muu on määritellyt. En näe tarvetta pitää kansanpukua tai liputtaa juhlapäivinä, hurrata urheilumenestykselle (vaikka saankin Aina onnitteluja kun Suomi pärjää jääkiekossa, aivan kuin minulla olisi jotain tekemistä tuon menestyksen kanssa) tai erottaa itseäni naapuriskansoista tai jonkunlaisista “vääräuskoisista”. Minulla ei ole tarvetta rakentaa raja-aitoja minun suomalaisuuteni tai ei-suomalaisuuteni ja jonkun toisen identiteetin välille.

Ensimmäistä kertaa oli Womex:in messualueella saamelaismusiikin oma alue. Sulassa sovussa siinä Suomen, Ruotsin ja Norjan kainalossa. Moni saamelais-artisti teki töitään siellä oman maansa lipun ja nimen alla omalla messualueellaan ja osa siellä “saamelais-alueella”. Mainio muistutus meille kaikille siitä miten monesta eri paikasta me voimme olla kotoisin. Ja joku ei ehkä ole mistään kotoisin, moni on tänä päivänä kulttuurien ja vaikutteiden sekamelska joka on vaikkapa käynyt kansainvälisiä kouluja ympäri maailmaa 4:n eri kulttuurin ja geeniperimän seka-vanhempien kanssa. Miksipä ei, rikkautta sekin !

Mutta yksinkertaisena ihmisenä ja minimalismiin taipuvaisena helpottaa minua henkilökohtaisesti kummasti kun saan tukeutua ajatukseen Minun Metsistä. Ne joissa Pekka-ukkikin jo hiihteli ja ne joita minäkin Helli-mummin kanssa oltiin istuttamassa joskus vuonna -89… Siellä ne kasvavat ne juuret jotka sallivat minun matkaavan maailmalla ilman että kadotan itseni.


  • Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *