lauantai 16.12.2017
Auli, Aulikki, Aada

Epäkohtelias suomalainen

Suomeksi: KÄSKY ! Ruotsiksi: kiltisti pyydämme...

Asun pitkästä aikaa synnyinmaassa, jokusen kuukauden pätkän Helsingissä. Matkaan päivittäin metrolla ja usein paikallisbusseissa, ja jään tuon tuosta kuuntelemaan paikallisen nuorison kielenkäyttöä. Onko todella niin että “vittu” on Suomen kielen yleisin sana tuollaisilla yläkoulu-kaksisenkymmentä -ikäisillä…? Minun empiiriset tutkimukseni pääkaupungin julkisessa liikenteessä ei-niin-kovin-laajalla otannalla viittaisivat siihen.

Älkää ymmärtäkö minua väärin, itsehän kiroilen kuin merimies. Tosin vain suomeksi. Tarkemmin ottaen, eihän ruotsiksi ole edes kirosanoja, on vain Suomen hitsinpimpula/turkanen/no voihan -tyyppisiä kevyehköjä heittoja jotka pehmeillä konsonanteillaan soljahtavat helposti huulien välistä aiheuttamatta pahennusta. “Fffffffaaaan…” minä aina huokailen kun hieroja painaa vähän liian lujaa. “Attans” minä tuiskahdan kun esine lipeää näpeistä. Jopa sinänsä voimalliset Satan ja Helvete kuullostavat vähän sievemmiltä ruotsin pehmeiden S:n ja L:n kera.

Puhuin juuri ystäväväni kanssa yhteydenpidosta ulkomaalaisiin. Kun islantilainen tai suomalainen lähettää sähköpostia kirjoitetaan asia ja nimi alle, sit painetaan nappulaa “lähetä”. Kun ruotsalainen  lähettää sähköpostia hän aloittaa “Kiitos viimeisestä, toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ja syksy on alkanut mukavasti”… jne tms.  Alkuun runoillaan korulauseita ja tehdään selväksi että välitän sinusta, haluan kuulla mitä sinulle kuuluu, muistan mistä viimeksi juttelimme ja olet minulle persoona etkä joku jolle vaan tyrkätään maili menemään.

Kaikkien Ruotsissa ja pitkin Skandinaviaa vietettyjen vuosieni jälkeen meinaan vieläkin yhä vaan kuulua mailien tyrkkääjä -joukkoon. Olen suora tyyppi ja aikani on kortilla, mennään siis asiaan!

Sitten muistan miten paljon parempia tuloksia tässä maailmassa yleensä saa aikaan kun on ihmisille mukava. Jos pistää ajastaan yhden minuutin ekstraa siihen että sanoo jotain mukavaa, ei se ole kovin paljon minulta pois. Runoilen pakolliset korulauseet. Olen niihin vähän tyytyväinenkin. Aika kivasti sanottu. Lähetä.

Vielä lienee pitkä matka siihen että osaisin olla kiva ja mukava myös spontaanisti ihan ilman tietoista yrittämistä. Yhä se vaatii sen ajatuksen: “Niin, muistapa nyt tuohon alkuun laittaa joku mukava tervehdys ettei se kuullosta töykeältä ja kolkolta”. Ruotsin yhteyksissä se tulee jo melko lailla luonnostaan. Suomen päässä ovat vanhat tavat tiukassa. Ei kerkeä kovin kauan puhua suomalaisen kanssa kun jo tunkee perkelettäsaatanaa joka väliin…

Onneksi sinne väliin livahtaa aina monta pehmentävää “jäääävlar…”.


  • Kommentit

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *